Joulunviettotapoja Rovaniemen maalaiskunnassa Kivitaipaleen kylässä

Siviä Tolonen, muistiinpantu 1967

Ennen vuotta 1924 joulu poikkesi tavallisuudesta siten, että leivottiin nisuja. Syysteurastuksen aikana oli tehty verimakkaroita, jotka syötiin jouluaamuna. Myös sekahedelmäkeitto kuului jouluherkkuihin. Sitten ei juuri muuta ollutkaan. Jotkut antoivat perheessä toisilleen joululahjan, "jouluklapin". Se oli niin, että pieni lahjakäärö heitettiin oven raosta, siis pukkia ei ollut. Luulen, että tämä jouluklappi sai aiheen postikortista, jossa oli kuvattuna lahjakääröjä. Joulukortteja lapset kyllä lähettivät sukulaislapsille, mutta ei aikusten ollut tapana olla niin "lapsellisia", että olisivat kortteja kirjoittaneet.

Ensimmäinen kuusi, jonka olen nähnyt huoneeseen tuotuna ja joka oli kylässämme tapaus, oli vuonna 1924. Silloin oli kansakoulun ensimmäinen kuusijuhla ja se oli elämys koko kylälle. Kaikki kylän väki, joka vähänkin jouti tai voi tulla, oli silloin liikkeellä. Olivathan koululaiset kertoneet kodeissaan tontuista ja joulupukista. Itse olin 9-vuotias silloin ja koulun ensimmäisiä oppilaita. Muistan elävästi, kuinka se aika oli juhlallista. Kaikki ohjelma enkeleineen ja tonttuineen oli ainutlaatuista, kun ei kukaan ollut sellaista ennen nähnyt.

Itse kuusi kynttilöineen, omenoineen ynnä muine koristeineen oli aivan hurmaava. En tiedä, mistä opettaja oli esimerkiksi ne omenat hankkinut. Ehkä Rovaniemellä oli jossain kaupassa niitä, en minä ainakaan ollut ennen omenaakaan nähnyt kuin kuvissa.

Taloissa ei kuitenkaan vielä pitkiin aikoihin laitettu joulukuusia. Ehkä noin 10 vuotta tämän koululta saadun idean jälkeen joissakin varakkaammissa taloissa alettiin myös tuoda kuusia pirtteihin. Ja eihän ollut muutenkaan mitään järkeä siinä, että yhtaikaa poltettiin niin monta kynttilää; riittihän kun koululla tuolla tavalla tuhlattiin, selittivät isännät. Ja emännät myös päivittelivät, että kaikkia oppeja tuo koulu tuo tullessaan, että nyt tyhjän takia kuusessa polttaa kynttilöitä; niillähän pärjää maitokamarissa kuukausia, mitä kirnutessa ja pyttyjä päästäissä (kermaa kuoriessa) valoa tarvitsee. Tämä vastustaminen alkoi sitten, kun oli jo totuttu joulukuusiin ja nuoriso tahtoi kotiinkin laittaa niitä.

Pikkujoulua tavallaan vietettiin Juho Töyrään talossa muutaman vuoden päästä koulun joulujuhlan jälkeen. Tämä Töyrään talo oli maantien tuntumassa kylän keskellä. Hevosella kulkeva postimies syötti siellä aina hevostansa ja samalla jätti kylän postin tähän taloon. Postilla ei ollut mitään aikataulua; sen tulo riippui siitä, kuinka hän selvisi silloiselta Rovaniemen kirkolta. Kelistä myös riippui postin tulo, kun oli 25 kilometrin matka.

Niinpä joka talosta oli postin odottajia, jotka istuivat piisivalkealla puoleen yöhön asti postia odottamassa. Silloin talon kaksi poikaa ja kolme tyttöä, kaikki aikuisia, saivat idean että laitetaan joulukuusi. Kaikki kylän nuoret olivat tietenkin kovin ihastuneita tästä. Suuressa pirtissä keskellä lattiaa oli kattoon asti ylettyvä kuusi ja siinä joku kynttilä ja helminauhoja koristeina; silkkihuivikin oli.

Saimme pyöriä piiriä sen kuusen ympärillä, siellä raikuivat kansanlaulut ja kyllä oli hauskaa. Tästä tuli kymmeniksi vuosiksi tapa, että Töyräässä on tavallaan koko kylän pikkujoulu. Mitään tarjoilua ei tietenkään ollut, eikä sitä kukaan kaivannutkaan. Sitten kun kylään saatiin seurantalo vuosia myöhemmin, silloin vasta siirryttiin sinne tuosta talon joulusta.

Rovaniemellä oli osuuskauppa, joka henkilökunnalleen järjesti myös pikkujoulun pari viikkoa ennen joulua. Ja sehän oli oikein sopivaa, sillä eipä liikeihmiset sen jälkeen enää joutaneetkaan joulua ajattelemaan myyntikiireen ja inventaarion kovan paineen alla. Siellä oli joulukuusen ja ohjelman lisäksi torttukahvit ja karamellitarjoilu ja muutama pieni lahjakin pukinkontissa, siis samoin kuin nykypäivän pikkujouluissa. Tanssittiinkin siellä.