Lucia

(K noin 304)
pyhimys

Sisiliassa varhaiskirkon aikaan elänyt Pyhä Lucia tuli Suomessa tunnetuksi viimeistään 1300-luvulla. Silmänsä uhranneen marttyyrineitsyen on Pohjoismaissa kuviteltu tuovan valoa vuoden pimeimpään aikaan. Kynttilähiuksisen Lucian valinta ja kulkue on uusinta kansanperinnettämme.

Pyhästä Luciasta tiedetään jokseenkin varmasti ainoastaan, että hän kuoli Sisilian Syracusassa Diocletianuksen toimeenpanemien vainojen aikana noin vuonna 304. Näitä vähäisiä tietoja on kuitenkin vähitellen täydennetty lisäämällä pyhimyslegendaan uusia, verisiä yksityiskohtia, joiden ansiosta Lucian tarinasta on lopulta tullut mitä tyypillisin marttyyrineidon elämän kuvaus. "Legenda aurea", keskiajan luetuin pyhimystiedosto, kertoo Lucian kohtalosta seuraavaa: hurskas neito Lucia taivutti äitinsä antamaan itselleen etukäteen myötäjäisensä, ja lahjoitti ne paikkakunnan köyhille. Tästä suuttuneena hänen sulhasensa kääntyi roomalaisten käskynhaltijan Paschasiuksen puoleen syyttäen Luciaa kristityksi. Käskynhaltija aikoi rangaistukseksi siirrättää neidon porttolaan, mutta tätä ei saatu liikutetuksi paikaltaan. Lucian ympärille sytytettiin silloin rovio, mutta tuli ei kyennyt vahingoittamaan häntä ja niinpä hänet lopulta surmasi pyöveli, joka syöksi miekan hänen kaulansa läpi. Erään nuoremman legendan mukaan Lucia kiskoi kerran irti silmänsä, joiden kauneus oli lumonnut nuoren miehen, ja lähetti ne tälle vadilla, minkä johdosta nuorukainenkin kääntyi kristityksi. Jumala lahjoitti Lucialle myöhemmin uudet, entistä kauniimmat silmät. Lucian tavallisin tunnusmerkki keskiaikaisessa taiteessa onkin lautanen, jolla hän kantaa kahta silmää, ja häneltä on pyydetty apua varsinkin silmäsairauksia vastaan.

Sisiliasta Lucian kultti levisi pian koko Italiaan, ja hänen nimensä liitettiin jo 500-luvulla roomalaisen messun kaanoniin. Kirkkoja alettiin vihkiä hänen kunniakseen, ja Ravennan San Apollinare Nuovo -kirkon kuuluisissa mosaiikeissa Lucia esiintyy pyhien neitsyiden joukossa. Kaarle Suuren kalenterista lähtien hänen nimensä on ollut joulukuun 13. päivän kohdalla maininnalla Virgo martyr. 900-luvulla Lucian kultti levisi Ranskan (Lucie) kautta Saksaan (Luzia) ja Englantiin (Lucy). Kultin leviämiskeskuksina toimivat erityisesti ne paikkakunnat, joiden hallussa oli Lucian pyhäinjäännöksiä, tärkeimpänä Napoli, jonka aarteisiin kuuluivat Lucian irtireväistyt silmät. Keskiaikaisista runoilijoista Dante on ylistänyt Luciaa taivaallisen valon ja viisauden esikuvana, myöhemmistä kirjailijoista taas Selma Lagerlöf on kuvaillut Luciaa pimeyden poistajana Pohjolan yössä.

Pohjoismaihin Lucian kultti tuli lähinnä Luoteis-Saksasta tai Flanderista. Hänen pyhäinjäännöksiään tiedetään olleen sekä Lundissa että Kööpenhaminassa, mutta hänen merkityksensä kirkkojen suojeluspyhimyksenä jäi Skandinaviassa vaatimattomaksi. Ainoastaan Islannissa tiedetään keskiajalla olleen Lucialle omistettuja kirkkoja. Muissa Pohjoismaissa hän alkoi esiintyä kuvataiteessakin vasta 1500-luvun alussa. Suomesta ei Luciaa esittäviä kuvia ole tavattu.

Suomessa Lucian kultti tunnettiin viimeistään 1300-luvun alkupuolella. Varhaisin keskiaikainen maininta Lucian päivästä Suomessa on vouti Karl Haraldinpojan laskukuitin päiväys Turussa 1330 "die beatae Luciae virginis". Naisten nimeksi Lucia (Lutzi, Ludzia, Lucina) oli hyväksytty Turun seudulla jo 1300-luvun lopulla, mutta se säilyi koko keskiajan harvinaisena. Pyhimyksen päivää vietettiin kirkoissa vähemmän juhlallisin menoin ja sen arvona esiintyi kalentereissa ainoastaan "simplex".

Suurin merkitys Lucialla tuli olemaan talven kulkuun liittyvänä kalenteritunnuksena. Kansanperinteessä mainitaan usein "Luttu" vuoden pisintä yötä edeltävänä päivänä: "Lutun yö, Annan aatto, kotka kolmasti oksalta putoo". 1300-luvulla, jolloin elettiin juliaanisen ajanlaskun mukaan, vuoden pisin yö sattui todella Lucian- ja Annanpäivien väliin, joten sananparrella oli tuolloin vankka todellisuuspohjansa. Vielä Agricola mainitsee Rukouskirjassaan (1544) "Öön Lutzi teke sitken". Suomessa Lucian merkitystä himmensi kuitenkin se, että Annanpäivää vietettiin meillä poikkeuksellisesti kaksi päivää Lucian jälkeen eli 15.12. Anna, Neitsyt Marian äiti, oli pyhimyksenä huomattavasti Luciaa tärkeämpi, ja niinpä hänen päivänsä tuli vähitellen syrjäyttämään Lucian vuodenkiertoon liittyvänä merkkipäivänä. Muualla Pohjoismaissa Lucia sen sijaan säilytti kalenterillisen merkityksensä, ja pyhimykseen liittyvä kansanperinne on rikas ja monimuotoinen. Lucianpäivän aamuna joku talon nuorista naisista kestitsi muuta väkeä valkoisiin puettuna ja kynttilöitä hiuksissaan ja eläimillekin tarjoiltiin "lussibit". Koululaiset taas lopettivat Suomessakin syyslukukautensa Lucianpäivänä erilaisten juhlallisuuksien saattamana.

Nykyinen tapa valita Lucia-neito ja järjestää Lucia-kulkueita on puolestaan varsin uusi. Helsingissä kulkue, jossa Lucian lisäksi nähtiin ratsastajia, tonttuja ja tähtipoikia, järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1930 Ruotsista saadun mallin mukaan ja sieltä tapa on levinnyt muualle maahan. Pyhimys on palannut takaisin kouluihinkin. Lähes joka koulussa valitaan onnellinen pikkulucia, joka saa jouluna vaeltaa juhlasalin poikki ja tuoda valon tervehdyksen lomalle jääville tovereilleen.

KIRJALLISUUS
D.H. Farmer, The Oxford Dictionary of Saints. Oxford-New York 1987
Kulturhistoriskt lexikon 10. 1981
H. Celander-K. Vilkuna, Lucia
Kulturhistoriskt lexikon 6. 1981
J. Gallén, Helgener, Finland
K. Krohn, Suomalaisten runojen uskonto. 1915
B. Lönnqvist, God Jul! 1992
A. Malin (Maliniemi), Der Heiligenkalender Finnlands. 1925. 1981
O. A. Nygren, Helgonen i Finlands medeltidskonst // Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XLVI:1. Suomen museo 1896
K. Vilkuna, Vuotuinen ajantieto. 1950

Helena Edgren ja Anneli Mäkelä-Alitalo

Lähde: Suomen Kansallisbiografia, www.kansallisbiografia.fi