Millainen oli Eliaksen ikävin keruumatka?

Syyskuun keskivaiheilla 1836 Lönnrot lähti ylioppilas J. F. Cajanin seurassa Kajaanista ja kulki rajan yli lokakuun 20. päivänä Lonkan, Vuonnisen ja Jyvöälahden kautta Uhtualle. Cajanin piti erikoisesti etsiä täydennyksiä Kalevalaan ja selityksiä sen hämäriin kohtiin. Lönnrot keräsi kaikkea kansantietoutta, myöskin satuja, joihin häneltä ei ennen ollut riittänyt aikaa. Kolme viikkoa toverukset viipyivät Uhtualla osaksi talvikeliä odotellen, osaksi siksi että saalista, varsinkin satuja, oli niin runsaasti tarjolla. Marraskuun 25. päivänä Cajanin täytyi lähteä takaisin kotiin. Lönnrot jatkoi yksin eteenpäin.

Ensimmäisenä päivänä eron jälkeen Lönnrotin oli kuljettava 45 virstaa (n. 48 km) kylätöntä taivalta, jossa paikoin hevonen upposi rinnuksia myöten suohon, ja kun Pistojärvelle pääsi "ei ni ole mitä kirjottamista, ei runoa, laulua eikä tarinata, jotta sanoa saamatta huomenna taasen lähen".

Ei olekaan ihme, että Lönnrot alakuloisempana kuin koskaan ennen kirjoitti kotimaahan palanneelle toverillensa 1.1.1837:

"Tuskin uskotkaan, kuinka Uhtuvasta lähettyäni maailma minusta näytti kamalalta. Sitä ikävätäni en voi sanoilla sanoa, enkä virsissä veteä. Olen usein ennenki Venäjän puolella ollut, vaan niin apialla mielellä en konsa vielä. Usein tulivat vielä toisella ja kolmannellaki päivällä veet silmihini. Voi kuinka mielelläni olisin jälkeesi kotiin kääntynyt, jos olisin kehannut ja jos toisella puolella ei himoni olisi vetänyt minua ulommaksi tievustelemaan, mitä voisi löytyä. Ainaki pitää niillä seuvuin kerta käyä, saa min saapi, ajattelin ma, ja ehkä toisten en enää pääsisikän."

Velvollisuus vei kuitenkin Lönnrotia eteen päin uusia koettelemuksia kohti. Makarissa matkamies vietti yönsä kylmässä, vetoisessa pirtissä, jossa on "eräs rosvonnäkönen venäläinen yöpymässä, jotta hyvä, jos hyvä, jos huomena pääsen rauhassa kulkemaan - - - vaikiampata yötä en ni konsa muista viettäneeni".

Ahdistavaa oli tällaisen päivän jälkeen joutua yöksi tylyn, uskonkiihkoisen pappi Homan luokse, joka "ei laskenut minua kylyyn, ennen muien kylvettyä, vaikka oppaani, pahapäiväinen karkuri, kyllä pääsi toisten kera". Parin päivän päästä Lönnrot saapui käännekohtaan Pyhänsaaren luostariin, joka "enemmin oli rosvopesän, kun monasterin muotonen" ja jossa munkit tiedustelivat, olisiko hänellä "viinaa myödä, johon kuuluvat kovin ahnaita olevan".

Tammikuun keskivaiheilla alkoi matkan pisin ja vaikein vaihe: kolmattasataa penikulmaa (lähes 3000 km) Pääjärven yli Kieretin, Koudan, Kannanlahden, Kuolan, Inarin, Sodankylän ja Kuusamon kautta Kajaaniin.

Pääjärven takaisia kyliä oli Lönnrotille mainittu laulurikkaiksi, mutta toisaalta roistomaisiksi, esim. Jäletjärvellä sanottiin ihmisten olevan "varkaita kaikki tyynni, niin ettei - - - voitu mainita ainoatakaan taloa, joka tässä suhteessa olisi tehnyt poikkeusta". Ehkäpä siellä oli säilynyt aivan erikoinen runous. Seudulla oli siis ainakin kerran käytävä.

Todeksi osoittautui kuitenkin vain se, mitä pahaa oli sanottu. Lönnrotia epäiltiin m.m. vakoojaksi, joka kävi katsomassa, kannattiko Ruotsin alkaa sota, ja jo ensimmäisen talon emäntä lausui kolkot tervetuliaiset. "Mitä tekisit, jos tulisivat tappamaan sinut?", ja sitten seurasi kauhujuttu toistaan. Kylän miesten uhkaavan käytöksen vuoksi Lönnrot ei ollenkaan lähtenyt kylälle. Onneksi hän oli jo varhemmin toisesta kylästä tilannut itselleen kyytimiehen. Tämä varovaisuustoimenpide kyläläisiä raivostutti: se oli muka vastoin Venäjän lakia. Muutamia kylänmiehiä lähti vieraita seurailemaan ja kamalia uhkauksia ja yllytyksiä kuului heidän joukostaan: "Lyö kirves kulkkuun tahi vie pirttiin ja ripusta sinne jaloista kattoon savun sekaan!"

Lähde: Anttila, Aarne 1931: Elias Lönnrot - Elämä ja toiminta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 190. Osa I. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. s.317-9.