Millainen lääkäri Elias oli?

Elias Lönnrot valmistui lääketieteen kandidaatiksi joulukuussa 1830. Elokuussa 1831 hänet määrättiin palaamaan runonkeruumatkaltaan Helsinkiin, missä koleraepidemia herätti yleistä kauhua. Kaksi prosenttia kaupunkilaista kuoli; tätä pidettiin lääketieteen voittona.

Kevätlukukaudella 1832 Lönnrot sai valmiiksi lääketieteellisen väitöskirjansa, 16-sivuisen Om finnarnes magiska medicin - suomalaisten lääkintätaikuudesta. Lönnrot korosti kansanlääkinnän psyykkisiä vaikutuksia ja kiinnitti huomiota uniin ja ihmissielun "yöpuoleen", mikä arvostelijan mielestä oli epätieteellistä hölynpölyä.

Syksyllä 1832 Kajaanin piirilääkäri Samuel Roos kutsui Lönnrotin avukseen Kainuuseen, missä punatautiepidemia teki tuhoa. Tammikuussa Lönnrot tuli vt. piirilääkäriksi ja kesällä 1833 vakinaiseksi.

Ensimmäinen vuosi oli vaikea: viides osa seudun väestöstä kuoli vajaan vuoden aikana. Lönnrot kirjoitti lääkintöhallitukselle, että pohjoisessa tarvittaisiin pikemmin viljaa kuin lääkkeitä. Hänen lähettämänsä kurjuuden kuvaus sai pääkaupungissa aikaan varojen keruun - mm. Runeberg lahjoitti runokirjansa tulot. Lääkintöhallituksen johtajan mielestä Lönnrot oli kuitenkin kuvannut hätää liian totuudenmukaisesti, se voitiin käsittää syytökseksi esivaltaa vastaan.

Lönnrot itse sairastui lavantautiin helmikuussa 1833, ja pääkaupungissa levisi huhu hänen kuolemastaan. Lauantaiseuran runotar Augusta Lundahl kirjoitti ylevän muistorunon, johon Lönnrot toivuttuaan lähetti leikkisän vastauksen.

Seuraavat lääkärivuodet olivat helpompia. Ristiriita lääkärinuran ja suomen kielen harrastuksen välillä vaivasi Lönnrotia. Hän oli arvostettu lääkäri, mutta kun hän suositteli potilaille luontaislääkkeitä ja elämäntapojen korjaamista - nämä vaativat reseptejä!

Tehokkaammin kuin lääkkeillä Lönnrot kohensi kansan terveysoloja kirjoituksillaan: rokotusoppaalla, keittokirjalla Hyväntahtoisia neuvoja katovuosina, lastenhoito-oppaalla Neuvoja lasten kasvattamisesta ja ruokkimisesta sekä eritoten Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkärillä (1839).

Lähde: Anttonen, Pertti ja Kuusi, Matti: Kalevala-lipas. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 740. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 1999. s.35-36.