Kuinka monta lasta Eliaksella oli?

Elias Lönnrot tuli Ouluun häitänsä viettämään ja pistäytyi morsiamensa kotiin keittiön kautta. Siellä oli kova häiden valmistamisen touhu, eikä kukaan tuntenut sarkapukuista ukkoa. 'Mitäs juhlia täällä valmistetaan?' kysyi vieras. "Talon tyttären häitä', vastattiin hänelle. Lönnrot tiedusteli, saisiko morsianta nähdä. Keittiöön tullessaan morsian kaikkien hämmästykseksi kapsahti vieraan kaulaan. - Näin kertoo Rantsilasta 1934 Kansanrunousarkistoon lähetetty kasku.

Elias Lönnrotin ja Maria Piponiuksen häät olivat heinäkuussa 1849. Sulhanen oli 47, morsian 26-vuotias. Syyskuussa 1850 heille valmistui uusi talo, Kajaanin suurin. Nuori rouva laati piirustukset ja johti rakennustöitä. Hän oli käytännöllinen ja ankara järjestyksen ihminen, levollinen mutta päättäväinen, uskonnollismielinen nainen. Lönnrotin iäkkäät vanhemmat asuivat talon piharakennuksessa.

Perheen esikoispoika Elias kuoli 1852 aivokalvontulehdukseen. Vanhin tytär Maria oli Jyväskylän seminaarissa runoilija Isa Aspin läheinen ystävä; molemmat kuolivat nuorina keuhkotautiin. Myös seuraava tytär, Ida, aloitti opinnot Jyväskylän seminaarissa ja sairastui keuhkotautiin, mutta toipui. Kolmas tytär Elina kävi Helsingin suomalaista tyttökoulua ja kuoli 18-vuotiaana kurkkumätään. Nuorin tytär, lahjakas ja kaunis Tekla, isän lemmikki, kuoli keuhkotautiin 18-vuotiaana 1879.

Lönnrotin perhetragediaan kuului myös kasvattipoika Kustaa Selinin onneton rakastuminen palvelustyttöön ja itsemurha syksyllä 1862. Pojan äiti oli rouva Lönnrotin sisar ja J.V. Snellmanin serkku. Maria-rouvalle tapahtuma oli ylivoimainen isku: hän vetäytyi yksinäisyyteen, menetti kuulonsa, keuhkotauti teki lopun hänen kärsimyksistään 1868.

Vanhan suurmiehen huoltajaksi jäi Ida-tytär, originelli, taiteellisesti lahjakas, mutta ristiriitainen ja onneton luonne. Hänen huvinaan oli yllättää isänsä ihailijat ironisilla huomautuksilla: "Älkää kysykö isältä, ei hän mitään tiedä." Isänsä kuoltua Ida muutti ulkomaille palaamatta enää koskaan Suomeen ja karttaen suomalaisia vierailijoita. Hän kuoli Italiassa 1915.

Lönnrotilla oli kaksi kasvattitytärtä, hänen ystävänsä, professori E.A.Ingmanin tyttäret Anna ja Eva, jotka isänsä kuollessa 1859 olivat 7- ja 5-vuotiaat. Vuonna 1870 he Sammatin hiljaiseloon kyllästyneinä matkustivat tätinsä luo Saksaan ja viettivät lopun elämäänsä Dresdenissä musiikinopettajana ja taidemaalarina. Omaisuutensa he testamenttasivat Suomalaiselle Tiedeakatemialle.

Lönnrot perheensä kanssa eläkkeelle jäämisensä aikoihin 1860-luvun alkupuolella: Maria Lönnrotin sylissä nuorin tytär Tekla, keskellä vanhin tytär Maria, Elias Lönnrotin vieressä Elina ja oikealla Ida. Kuvaaja: Daniel Nyblin 1863. Kuva: SKS KIA.

Lähde: Anttonen, Pertti ja Kuusi, Matti: Kalevala-lipas. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 740. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 1999, s. 42-43.