Keitä olivat hämäräperäiset miehet Lönnrotin patsaalla?

Vuonna 1902 elettiin synkintä valtiollisen sorron aikaa. Kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura anoi kenraalikuvernööriltä lupaa Lönnrotin patsaan paljastusjuhlallisuuksiin, vaadittiin aiotut puheet ja musiikkiohjelma ennakolta tarkastettaviksi. Silloin Seura päätti peruuttaa kaikki juhlallisuudet ja tiedusteli vain, mistä päivästä alkaen patsas saisi olla yleisön nähtävänä. Kenraalikuvernöörin kanslia määräsi päiväksi lokakuun 18:nnen.

Koska kaupungilla liikkui huhuja paljastamispäivänä toimeenpantavista mielenosoituksista, jotka voitaisiin panna Seuran syyksi, niin annettiin verhojen poistaminen 5-miehisen lähetystön suoritettavaksi. Heidän oli määrä paljastaa patsas varhain lokakuun 18. päivän aamuna. Edellisenä yönä oli kuitenkin joku hämäräperäinen mies, jonka epäiltiin olleen santarmilaitoksen palveluksessa, houkutellut erään hyväuskoisen maalaispojan poistamaan patsaan verhot, joten lähetystön oli palattava tyhjin toimin.

Patsashankkeen viimeinen vaihe tuli kaikille syvänä pettymyksenä. Ankeana, vaikeiden ristiriitojen repimänä aikana oli odotettu kohottavaa isänmaallista juhlatilaisuutta, johon kaikki saattoivat vilpittömästi ottaa osaa. Koko kansa kaikkine yhteiskuntakerroksineen oli ollut mukana varojen hankinnassa, ja itse patsasta pidettiin yleisesti oivallisena.

Tapaus on tavallaan vertauskuvallinen: komea patsas jää ilman paljastusjuhlallisuuksia, samoin kuin sen kuvaama henkilö oli eläessään koettanut välttää kunnianosoituksia.

Lähde: Anttila, Aarne 1935: Elias Lönnrot - Elämä ja toiminta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 190. Osa II. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. s.374.

Emil Wikströmin suunnitelman Elias Lönnrotin patsaan paljastustilaisuus 18.10.1902 Helsingissä. Kuva: SKS KIA.

Ilman lupaa Lönnrotin patsaan paljastanut talollisenpoika Lindfors lähetti kirjeen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran A.R.Niemelle, jossa valaisee tapahtumien kulkua: "Vastaukseksi kirjeeseenne 22 p. tätä kuuta, jonka sain nyt, annan tiedon rehellisenä Suomen kansalaisena, niin kuin tiedän ja miten siihen jouduin: Olin jo sängyssä kauppias Nymanin majatuvassa, kun tuli tieto, en tiedä kuka sen toi, sillä olin vähän unessa, mutta ovesta se kuitenkin sisälle tuli, että nyt Elias Lönnrotin muistopatsas paljastetaan kello 12:ta aikana yöllä, sen tähden ettei tule mellakkaa; sellaista kuin oli asevelvollissyynissä. Tämän uskoin minä todeksi, kun kuuntelin sängyssä. Enkä olis sängystä noussut ellei asia olis tullut siksi, että miehis piti lähdettämän katsoon, ei paljastamaan.

Kun kello on 20 minuuttia vailla 12:ta niin lähdetään, ja kun tulimme ulos, niin ihmisiä riensi sinne päin ja kun saavuimme paikalle niin siellä oli ihmisiä suuri parvi (tai joukko). Silloin menimme oikein lähelle katsoen, jossa näimme kuinka sen ympärystä oli koristettu ja sievistelty kanervilla, männyn vesoilla ja sammaleilla. Siinä katsellessani ja ympäri kulkeissani, tulee eräs tuntematon mies vastaani siellä takapuolella ja sanoo "ettekö tee olis niin hyvä ja aukaisis noita peiton solmuja", johon vastasin en ja menin menoani katsellen kanervan kukkia, tulee toinen ja sanoo "tulkai te auttamaan paljastusta". Siinä samassa tulee kolmas takapuolelta ja kysyy: "oletteko te paljastaja", johon minä vastasin "en minä mikään paljastaja ole", ja yksi sanoi että "siinä tarvitsis sanoa pari kolme sanaa".

Sitten tapasin 1:den miehen mustassa sadetakissa, joka sanoi olevas maistraatin puolesta, joka viisai solmut, jotka piti aukaista, ettei se muuta tarvitse, silloin minä myönsin kun kuulin, että hän oli maistraatin puolesta. Silloin se maistraatin mies sanoi "tehkää hyvin ja auttakaa, ei ne ihmiset lähde täältä pois ennen kun se avetaan, tässä olis ollu yksi herra, joka olis tuonnut seppeleen", silloin hän riisui (tai heitti) sadetakkinsa pois ja silloin paljastaminen alkoi. Maistraatin mies piti kiini peiton syrjää kun minä menin ylös solmua aukaisemaan ja kun se solmu ei kohta aukentunut kun se oli puetettu useampaan kertaan, niin muistin, että siinä oli määrä lausua; silloin lausuin ne sanat, kun sanomalehdissäkin on mainittu. Näin on asia eikä niin kuin Suomettaren (n:o 245) poliisien rapoortissa.

Ja minä en olis sitä mennyt tekeen, jos sen olisin huomannut, että se oli luvatonta ei, ei, ei! Tämän omallatunnollani vakuutan, etten ole alkuunpanija ja siinä on minulle vieraita miehiä niistä matkamiehistä, jotka olivat sinä yönä kaupp. Nymanin majatuvassa. Suurimmalla kunnioituksella N. A. Lindfors Suomen kansalainen

Lähde: Hirvonen, Maija, Makkonen, Anna ja Nybondas, Anna: 15 vuosikymmentä - kirjallisia dokumentteja erään seuran historiasta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 368. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 1981. s.168-171.